Vadelma-marenkikakku


Kakun marenkikuorrutus tuo syöjälleen mieleen kesäiset hattarapilvet

Kesän juhlien kahvipöydän kruunaa herkullinen marenkikakku. 

Vadelma-marenkikakussa maistuu kaakaoinen sokerikakkupohja, välissä on raikas vadelmatäyte ja kakun viimeistelevät sveitsiläinen marenki sekä tuoreet vadelmat.

Ohjeessa on käytetty vehnäjauhoja, mutta kakkupohjan voit hyvin valmistaa myös gluteenittomana korvaamalla jauhot sopivalla jauhoseoksella 1:1.

Voit koristella kakun myös levittämällä marengin vapaalla kädellä  ja koristella vadelmilla - tulos on kaunis!  Marenkia riittää tällöin pienempi määrä (3 valkuaista, sokeria n. 2 dl).

Kakku on hyvä saada täytettyä niin, että se ehtii tekeytyä kahden yön yli. Silloin kakun maut ovat parhaimmillaan.


Osallistuin yllä olevalla kakulla Suomen upein vadelmakakkukisaan ja pääsin finaaliin. Kisan järjestäjä (Pakkasmarja) kuvaa kakkuani:

"Tämä kakku syntyy kaakaopohjasta, hennon vadelmaisesta täytteestä ja se kuorrutetaan ihanan makealla sveitsiläisellä marengilla. Kakun marenkikuorrutus tuo syöjälleen mieleen kesäiset hattarapilvet."

🌺


Vadelmakakku (n. 10 hlölle, kakkuvuoka ⌀ 15 cm, korkeus 10 cm)

Ainekset

pohja:
3        munaa
1,5 dl sokeria
3/4 dl erikoisvehnäjauhoa
1/4 dl tummaa kaakaojauhetta
1/2 dl perunajauhoa
3/4 tl  leivinjauhetta
rasvaa ja korppujauhoja/mannaryynejä/jauhoja vuokaan

kostutus ja täyttö:
kevytmaitoa n. 1,3 dl
vaniljasokeria 2 tl

200g  pakastevadelmia
2 tl     vettä
3/4 dl  sokeria
1         muna
1,5 rkl maissijauhoa
1 tl      sitruunamehua
30 g    voita tai margariinia
1 tl      vaniljasokeria

2 dl     kuohukermaa
1 tl      sitruunamehua
1,5      liivatelehteä

päällinen (sveitsiläinen marenki) ja koristelu:
5         munanvalkuaista
3,5 dl  Siro-sokeria
2 tl      vaniljasokeria
200 g  tuoreita vadelmia

Valmistus

  1. Voitele ja jauhota kakkuvuoka, yhdistä kakkupohjan kuivat aineet keskenään.
  2. Laita uuni lämpiämään 175 °C . Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
  3. Sekoita kuivat aineet valmiiseen vaahtoon siivilän läpi varovasti puuhaarukalla tai nuolijalla sekoittaen.
  4. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alaosassa n. 30 min. Kokeile paiston loppuvaiheessa kypsyyttä coctail-tikulla.
  5. Kumoa paistunut kakkupohja lautaselle ja anna jäähtyä n. 15 min. ennen kuin peität sen vuoalla.
  6. Kun kakku on jäähtynyt kokonaan, aloita täytteen teko. Keitä ensin vadelmakiisseli: Kiehauta pakastevadelmat tilkassa vettä muutaman minuutin ajan. Soseuta ne sauvasekoittimella keittämisen jälkeen. Anna soseen jäähtyä kädenlämpöiseksi.
  7. Lisää soseeseen sokeri, muna, maissijauho ja sitruunamehutilkka. Keitä miedolla lämmöllä kiisseliksi sekoittaen koko ajan. Varo polttamasta pohjaan. Kun seos sakenee, siirrä kattila pois levyltä.
  8. Lisää kiisseliin rasva sekä vaniljasokeri. Anna jäähtyä n.kädenlämpöiseksi.
  9. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen (n. 10  min. ajan) ja vaahdota kuohukerma.
  10. Kuumenna sitruunamehutilkka ja purista liivatteet siihen. Sekoita.
  11. Valuta liivateseos nauhamaisesti vadelmakiisseliin sekoittaen koko ajan.
  12. Yhdistä kiisseli ja vatkattu kerma toisiinsa.
  13. Halkaise kakkupohja kolmeen tai neljään (3 tai 4) yhtä suureen levyyn ja vuoraa kakkuvuoka kelmulla.
  14. Sekoita kostutusmaito ja vaniljasokeri keskenään.
  15. Laita kakkuvuokaan alimmainen kakkulevy (se joka siinä kohtaa on paistaessakin ollut), kostuta ja lisää kiisseli-kermaseoksesta puolet.
  16. Aseta keskimmäinen levy päälle, kostuta ja lisää loput täytteestä.
  17. Aseta päälle viimeinen levy ja kostuta.
  18. Suojaa kakku kelmulla ja anna tekeytyä jääkaapissa kahden yön yli. Huom! Jos kostumisaika on lyhyempi kuin em, kostutusta saattaa olla tarpeen lisätä.
  19. Kun kakku on kostunut, kumoa kakku tarjoiluvadille.
  20. Valmista päällinen eli sveitsiläinen marenki: Mittaa sokeri lasi- tai metalliastiaan, lisää munanvalkuaiset. Laita vettä kattilaan ja lämmitä sitä niin, että se alkaa kevyesti poreilla. Aseta aineskulho kattilan päälle ja vatkaa sähkövatkaimella n. 10 min. ajan. Kattilassa oleva vesi saa poreilla kevyesti koko ajan.
  21. Nosta kulho kattilan päältä ja vatkaa vaahtoa vielä muutama minuutti kylmän vesihauteen päällä, että seos hieman jäähtyy. Lisää myös vaniljasokeri. Kuvallinen ohje tähän sveitsiläisen marengin tekoon löytyy blogistani: http://omiksikiloiksi.blogspot.com/2017/02/lumikuningattaren-kakku.html
  22. "Pohjusta" koko kakku ensin kerroksella marenkia (sivuille riittää juuri peittävä kerros).
  23. Pursota tämän jälkeen ruusukkeita kakun reunoille vieri viereen. Jos pieniä aukkoja jää, voit tehdä pieniä pursotuksia niiden täytteeksi.
  24. Aseta tuoreet vadelmat kakun päälle. Siirrä kylmään, marenki rapsakoituu kylmetessään.
  25. Nauti hyvällä mielellä! :)


hakusanat: marenkikakku vadelmamarenkikakku vadelma-marenkitäytekakku täytekakku vadelmakakku suomen upein vadelmakakku gluteeniton kakku kakut ihana kesäkakku omiksikiloiksi omiksi kiloiksi valmistujaiset äitienpäivä täytekakut resepti


Kommentit

  1. On hienoa, että on vielä ihmisiä jotka kirjoittavat blogia ^-^ Löysin tämän blogin vasta tänään, mutta yksi resepti pääsee pian kokeiluun, vaikka kaikki täällä näyttääkin vähintään yhtä hyvälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anonyymi, kiitos paljon mieltä lämmittävästä kommentistasi! Ilo kuulla! Toivotaan, että kokeilusi onnistuu; olisi kiva kuulla sitten, mikä se oli. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit