Kaalipata


Kaalista on moneksi, mutta mehevä kaalipata on yksi syksyn suosikkiruoistani.

Lapsuudesta on jäänyt mieleen, että kaalipadassa kylmiä väristyksiä saattoivat aiheuttaa liian isoiksi jääneet kaalinpalat. Siksi leikkaankin kaalin aika pieneksi, jolloin  valmis ruoka tuntuu mukavalta myös pienemmän syöjän suussa. Porkkanan voi leikata palasiksi, mutta senkin raastan yleensä karkeaksi.

Kasvisten lisäksi laitan pataan rikottuja ohrasuurimoita, jotka sopivat minusta erinomaisesti tähän ruokaan. Jos jostain syystä niitä ei voi syödä, niin ne ovat helppo korvata riisillä.

Suolaa ruokaan saa lihaliemestä ja tarpeen mukaan lisätystä suolasta. Mausteina käytän valkopippuria, oreganoa ja siirappia, jota ilman kaalipata jää vähän mauttomaksi.



Kaalipata (6-7 hlölle)

Ainekset

400g         sikanautajauhelihaa
1 rkl          juoksevaa Oivariinia tms.

n. 700 g    valkokaalia 
2                sipulia
3-5            porkkanaa (n. 300g)

2 dl           rikottuja ohrasuurimoita
6 dl           vettä
1               lihaliemifondi tai -kuutio
1/2 tl         valkopippuria
1 rkl          oreganoa/meiramia
1/2-3/4 dl  siirappia
                 suolaa

Valmistus

Jos käytät perinteistä liemikuutiota, kiehauta ensin vesi ja liuota kuutio veteen. Näin kuutio liukenee varmasti. Jätä odottamaan. 
 
  1.  Paloittele kaali pieneksi siivuiksi.
  2. Kuori porkkanat ja sipulit. Raasta/paloittele pieneksi porkkanat ja silppua sipulit.

  3. Ruskista jauheliha rasvassa joko paistinpannulla tai suoraan paksupohjaisessa kattilassa.
  4. Lisää silputtu sipuli.

    Ruskista jauheliha ja sipulit.

  5. Siirrä jauheliha-sipuliseos isompaan kattilaan odottamaan.
  6. Lorauta tarvittaessa vähän rasvaa pannulle ja kuullota siinä kaali ja porkkanat kahdessa erässä.

    Kuullota kaalit ja porkkanat kahdessa erässä.

  7. Siirrä kaalit ja porkkanat kattilaan.
  8. Kuumenna kattilassa olevaa seosta. Lisää ohrasuurimot, vesi ja lihaliemifondi (tai valmistamasi liemi). Sekoita.

    Suosikkiohrasuurimoni.



  9. Lisää vielä valkopippuri ja 1/2 dl siirappia joukkoon ja anna kiehahtaa.
  10. Anna padan hautua pienellä lämmöllä vähintään 1/2 tuntia, mielellään tunnin ajan tai vähän pidempäänkin, että ruoka mehevöityy kunnolla. Sekoita muutaman kerran hautumisen aikana ja tarkista, onko siirappia tarpeeksi. Lisää oregano/meirami sekä halutessasi loppu siirappi (1/4 dl).
  11. Hautumisen lopuksi tarkista suolan määrä ja lisää sitä tarvittaessa.
Tarjoile kaalipata punaherukkahillon tai puolukkahillon/-survoksen kanssa.




hakusanat: mehevä kaalipata ilma riisiä kaali valkokaali porkkana rikottu ohrasuurimo puolukka omiksi kiloiksi omiksikiloiksi arkiruoka edullinen resepti lämpimät ruoat

Kommentit

Suositut tekstit